Vaasi, maljakko, malja.. Monta eri nimeä löytyy tältä kotiemme kaunistuttajalta. Maljakot tuskin ovat niitä kodin tarpeellisimpia käyttöesineitä, mutta tunnelmanluojina niillä on sitäkin tärkeämpi rooli. Ainakin omat maljakkoni ilahduttavat valtavalla värikirjollaan. Mielestäni maljakot ovat itsessään jo kauniita, eivätkä ne läheskään aina tarvitse kukkia ollakseen sopivia sisustuselementtejä. Itse ostin reilu vuosi sitten kuivakukkia, joita siirtelen silloin tällöin maljakosta toiseen halutessani pientä muutosta ilmeeseen. Kuivakukat ovat loistavan helppo ja huoleton ratkaisu, ne kestävät kauniina määrittelemättömän pitkään. Olen nähnyt lähiaikoina monissa blogeissa ja sisustustileillä hauskan idean koskien kodin vaaseja; kaikki kodin vaasit kootaan esille yhteen paikkaan, esimerkiksi hyllyyn, ja luodaan näin hauska yksityiskohta sisustukseen. Omat vaasini ovat ennen oleet ympäri taloa, mutta ajattelin vaihteeksi koittaa koota ne kaikki olohuoneen sivupöydälle. Olohuoneen nurkkau...
Otsikko sen kertoo, aiheena on tuolit. Tykkään tuoleista. Maailman tuolien kirjo on loputon ja jokainen löytää varmasti omaan makuunsa sopivat yksilöt. Itselläni ongelma onkin ehkä juuri siinä, että valinnanvaraa on liikaa. Kaikki himoitsemani tuolit eivät valitettavasti nurkkiini mahdu, enkä raaskisi koko ajan olla tuoleja vaihtamassakaan. Kestävyys onkin siis yksi hyvän tuolin edellytys. Meiltä löytyy paljon erilaisia tuoleja eri käyttötarkoituksiin. Yksiä suosikkituolejani ovat Artekin ajattomat tuolit, jotka olen ostanut kierrätettynä. Artek on myös kestävää tekoa, eikä se mene juuri miksikään. Omat tuolini olen maalannut uudelleen. Pidän myös modernimmista läpinäkyvistä tuolista, ja sellaiset ovat mukanani kulkeneet jo monta vuotta kodista toiseen. Yhdistelen tuoleja keskenään, ja vaihdan niiden paikkaa, jotta kodin ilme muuttuu. Myös nahkatuoli miellyttää silmääni kovin, erityisesti sen väri. Ja olohuoneen katosta roikkuva riipputuoli on veikeä, siinä löhöilystä tykkää...